Hyppää pääsisältöön

Ammatillista osaamista kerrytetään aidoissa työympäristöissä Hiedanrannan Oppimiskylässä

Julkaistu 2.2.2021
Tampereen ammattikorkeakoulu
Oppimiskylä Hiedanranta
Anne Erkinheimo-Kyllösen, Hanne Mäki-Hakolan ja Leena Kallion mukaan Oppimiskylä-hankkeen oppimismallin on tarkoitus laajentua ensin Pirkanmaalle ja myöhemmin myös valtakunnallisesti.
Hiedanrannan alueelle rakentuvaan Oppimiskylään liittyy vahvasti jatkuvan oppimisen ajatus ja yritysyhteistyö. Jatkuva oppiminen on koko ajan vahvemmin läsnä opinnoissa ja valmistumisen jälkeisissä urapoluissa. Koulutukset räätälöidään yhä enemmän opiskelijakohtaisesti ja ammatillisen tutkinnon suorittamiseen liittyy paljon työpaikalla tapahtuvaa oppimista.

Meidän tavoitteenamme on yhteisöllisen ammatillisen osaamisen kehittäminen aidossa työympäristössä, sanoo Oppimiskylä-hankkeen projektipäällikkö Leena Kallio, Tampereen seudun ammattiopistosta (Tredusta).

Idea on saanut alkunsa Yrityskylä-konseptista, jossa peruskoululaiset tutustuvat työelämä- ja taloustaitoihin omassa pienoisyhteiskunnassaan ja -kaupungissaan, jonka puitteet Yrityskylä heille oppimisympäristönä tarjoaa. Oppimiskylän idea on vastaavanlainen ja oppiminen tapahtuu yrityksissä.

Tampereen ammattikorkeakoulun ja Tredun yhteistyössä syntyvässä Oppimiskylä-hankkeessa suunnitellaan parhaillaan, miten mallia voidaan jalostaa toiselle asteelle toteutettavaksi.

Tredu koordinoi hanketta, mutta Tampereen ammattikorkeakoulu on mukana hankkeessa varmistamassa pedagogista näkökulmaa.

Oppimiskylän pedagogisen mallin dokumentoiminen on TAMKin vastuulla, samoin myös pedagogisen kehittämisen tuki ja konsultointi, kertoo Tampereen ammattikorkeakoulun lehtori, Oppimiskylä-hankkeen osatoteutuksen projektipäällikkö, Hanne Mäki-Hakola.

Opitaan aidoissa työtehtävissä

Tredun kehittämispäällikkö Anne Erkinheimo-Kyllösen mukaan Hiedanrannan kaupunginosan kehittämissuunnitelmat puoltavat Tredun oppimisympäristöjen monipuolista kehittämistä.

Hiedanrannassa on ollut aiemminkin Tredun toimintaa. Haluamme panostaa dynaamiseen, mielenkiintoiseen ja monien mahdollisuuksien oppimisympäristöön. Oppimiskylä soveltuu juuri tähän kaupunginosaan, johon on rakentumassa yhteisöllisyyden, kiertotalouden ja energiatehokkuuden ajatusmallin mukainen, nykyaikainen ja tulevaisuutta ajatteleva malli.

Nyt Hiedanrannassa on meneillään jo aiemmin alueella toteutetun pilotin oppimismallin arviointi.

Arvioimme nyt sitä, miten siellä tällä hetkellä toimitaan ja mihin tarpeeseen toiminta vastaa, miten opiskelijoita ohjataan ja mihin opetus perustuu. Näiden arvioiden perusteella rakennamme pilotin, jota sitten korjaamme sopivaksi malliksi TAMKin asiantuntijoiden ja Tredun opettajien kanssa, Mäki-Hakola kertoo. 

Erkinheimo-Kyllösen mukaan Oppimiskylä-mallissa opintojen henkilökohtaistaminen korostuu vielä vahvemmin.

Hiedanrannassa voi hyvin rakentaa henkilökohtaisia oppimispolkuja kuntouttavasta työtoiminnasta aina työllistymiseen saakka.  Siellä osaamista voi kertyä eri ympäristöissä ja erityisesti yritysten kanssa, aidoissa työtehtävissä, hän kuvailee.

Opiskelijan oppimisen räätälöinnin lisäksi huomioidaan työnantajien vaatimukset, mikä kasvattaa henkilön työllistymismahdollisuutta. Kallio täsmentää, että opiskelijan kykyjen lisäksi hänen intressinsä huomioidaan, jotka ovat jo tiedossa työnantajalla työpaikalla.

Lähtökohtina on ollut pitkäaikaistyöttömille suunnitellun opintopolkukokonaisuuden  ja toisaalta Yrityskylä-oppimismallin luominen toiselle asteelle, kertoo Erkinheimo-Kyllönen Tredusta.

Myös opiskelijat ovat mukana mallin suunnittelussa ja pilotoinnissa. Tredun nykyisen Oppimiskylä-hankkeen mallina oleva koulutuspilotti on kiinteistöpalvelualalla, ja hankkeen onkin nyt tarkoitus laajentaa pilottia muille aloille.

Pilotoimme tämän seuraavaksi ottaen erityisesti huomioon maahanmuuttajataustaisten osallistujien tarpeet. Tarkoitus on laajentaa tästä mallia eri koulutusaloille, Mäki-Hakola ja Kallio kertovat.

Erkinheimo-Kyllösen, Kallion ja Mäki-Hakolan mukaan Oppimiskylä-hankkeen mallin on tarkoitus laajentua ensin Pirkanmaalle ja myöhemmin myös valtakunnallisesti.

 

ESR-rahoitteisen Oppimiskylä-hankkeen toteutus on 1.9.2020 - 31.12.2022. Tampereen seudun ammattiopisto koordinoi hanketta ja TAMK kehittää projektissa pedagogista näkökulmaa. Tällä hetkellä Hiedanranta tarjoaa työtehtäviä ja oppimismahdollisuuksia Tredun opiskelijoille muun muassa maanrakennus-, viherpalvelu-, kivityö- ja kiinteistöpalvelualoilla.

 

Lisätietoja:

Hanne Mäki-Hakola, lehtori, Oppimiskylä-hankkeen TAMKin osatoteutuksen projektipäällikkö, Pedagogiset ratkaisut, Tampereen ammattikorkeakoulu,  hanne.maki-hakola [at] tuni.fi (hanne[dot]maki-hakola[at]tuni[dot]fi) p. 040 669 3077

Anne Erkinheimo-Kyllönen, kehittämispäällikkö, Yritys- ja työnantajapalvelut, Tampereen seudun ammattiopisto,  anne.erkinheimo-kyllonen [at] tampere.fi (anne[dot]erkinheimo-kyllonen[at]tampere[dot]fi) p. 044 431 4461

Leena Kallio, projektipäällikkö, Tampereen seudun ammattiopisto, leena.kallio [at] tampere.fi (leena[dot]kallio[at]tampere[dot]fi) p. 041 730 6922

 

 

Teksti: Arja Lundan

Kuva: Emmi Suominen