Hyppää pääsisältöön

Akatemia päivitti kansallisten tutkimusinfrastuktuurien tiekartan

Julkaistu 11.12.2020
Tampereen yliopisto
Fotoniikan tutkimusta Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella
Tampereen yliopisto on mukana FinnLight-yhteenliittymässä, jonka Suomen Akatemia valitsi tutkimusinfrastruktuurien tiekartalle. Kuvassa fotoniikan tutkimusta yliopiston Hervannan kampuksella 2019. (Kuva: Jonne Renvall)
Tampereen yliopisto on mukana kymmenessä tieteellisesti korkeatasoisessa tutkimusinfrastruktuurissa. Fotoniikan FinnLight, Biokeskus Suomi ja Tietoarkisto tukevat tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkijakuntaa. Kansalliselle tiekartalle valittujen joukossa ovat myös langaton teknologia, ilmakehä- ja ekosysteemitutkimus sekä ihmistieteen kieliaineistot.

Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurikomitea on valinnut 29 kokonaisuutta kansallisten tutkimusinfrastuktuurien tiekartalle 2021–2024. Tiekartta on luettelo strategisesti merkittävistä infrastruktuuripalveluista, joita tarvitaan seuraavien 10–15 vuoden aikana Suomen tutkimus-, koulutus- ja innovaatiotoiminnassa.    

Tampereen yliopisto on mukana kymmenessä tutkimusta ja tutkijakuntaa palvelevassa kansallisessa infrastruktuurissa.  

FinnLight on fotoniikan yhteenliittymä, jonka muodostavat Tampereen yliopisto, Itä-Suomen yliopisto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT oy. Yhteenliittymä tuo valoon perustuvat teknologiat tiekartalle parantaakseen fotoniikan menetelmien ja laitteistojen roolia tutkimuksesta tuotteisiin. Fotoniikan ratkaisuja käytetään esimerkiksi tietoliikenteessä, lääketieteessä, energiateknologioissa, teollisuusprosesseissa, turvallisuusteknologiassa ja digitaloudessa.  

Biokeskus Suomi muodostuu viidestä biokeskuksesta, joiden isäntäyliopistoja ovat Tampereen yliopisto, Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Oulun yliopisto, Turun yliopisto ja Åbo Akademi. Se toteuttaa yliopistojensa tutkimusstrategioita ja koordinoi maanlaajuista tutkimusalustojen verkostoa. Biokeskus Suomi palvelee biotieteiden ja biolääketieteen tutkijakuntaa ja edistää tutkimustulosten hyötykäyttöä.  

Tietoarkisto (FSD) on sähköisen tutkimusdatan asiantuntijaorganisaatio. Se tarjoaa tietopalvelua ja aineistonhallinnan tukea, jotta tutkimusaineistot ovat helposti ja laillisesti saatavilla jatkokäyttöön. Tietoarkisto hoivaa ja säilyttää tutkijoiden keräämiä aineistoja, joita hyödynnetään yhteiskunnan, ihmisten ja kulttuuristen ilmiöiden tutkimuksessa. Tampereen yliopiston valtakunnallinen erillisyksikkö toimii yhteiskuntatieteiden eurooppalaisen tutkimusinfrastruktuurin CESSDA ERICin palveluntuottajana.    

Lisäksi Tampereen yliopisto on mukana tekniikan ja luonnontieteiden infrastruktuureissa, jotka tukevat langattoman teknologian, painettavan älykkyyden ja laskennallisen tieteen tutkimusaloja. Yksi valituista tutkimusinfrastrukteereista keskittyy ilmakehä- ja ekosysteemitutkimukseen. Terveyden alalta Tampereen yliopisto osallistuu väestötutkimusaineistojen käyttöä tukevaan infrastruktuuriin. Ihmis- ja yhteiskuntatieteiden tutkimusinfrastruktuurit käsittävät kieliaineistoja ja julkisen mielipiteen tutkimusta.    

Suomen Akatemia avaa tiekartan pohjalta FIRI (Finnish Research Infrastructures) -rahoitushakuja, joissa suurin osa rahoituksesta varataan tiekartan tutkimusinfrastruktuureille. Seuraava FIRI-rahoitushaku aukeaa keväällä 2021.  


Tampereen yliopisto on mukana seuraavissa tiekartalle valituissa infrastruktuureissa:   

  • Biocenter Finland  
  • Common Language Resources and Technology Infrastructure (FIN-CLARIAH)  
  • Finnish Computing Competence Infrastructure (FCCI) Finnish Grid and Cloud Infrastructure (FCCI)  
  • The Finnish Infrastructure for Public Opinion  
  • Finnish National Infrastructure for Light-Based Technologies (FinnLight)  
  • Finnish Research Infrastructure for Population Based Surveys (FIRI-PBS)  
  • Finnish Social Science Data Archive & CESSDA ERIC's Finnish Service Provider (FSD) Tietoarkisto  
  • Integrated Atmospheric and Earth System Science Research Infrastructure (INAR RI)  
  • Printed Intelligence Infrastructure (PII)  
  • Research Infrastructure for Future Wireless Communication Networks (FUWIRI)  

  

Kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartalle 2021–2024 valitut tutkimusinfrastruktuurit Akatemian sivuilla  

Tutkimusinfrastruktuureista Suomen Akatemian sivuilla