Ajankohtaista koronaviruksesta

Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu seuraavat koronavirustilannetta ja viranomaisten päätöksiä ja linjaavat tarvittavia toimia yhdessä. Noudatamme kaikessa viestinnässämme viranomaisen antamia ohjeita ja kunnioitamme yksityisyydensuojaa.

Linjauksemme noudattavat yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rehtorineuvostojen Unifin ja Arenen sopimia valtakunnallisia linjauksia.

Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun tilat pidetään toistaiseksi pääsääntöisesti suljettuina.

Kampusten ulko-ovet säilyvät ulkopuolisilta suljettuina. Kampusten tiloihin on pääsy vain erikseen nimetyillä henkilöillä tai erikseen sovittaessa.

Opetus jatkuu pääsääntöisesti etäopiskeluna hallituksen suosituksen mukaisesti. Syyslukukauden 1. opetusperiodilla siirrytään pääsääntöisesti malliin, jossa vain välttämätön opetus kuten laboratoriojaksot ja pienryhmäopetus sekä opiskelijoiden tukitoimet toteutetaan fyysisesti kampuksilla. Luento-opetus toteutetaan pääasiassa etämuodossa. Lue lisää

Tutkimus tapahtuu edelleen pääsääntöisesti etätyöskentelynä. Myös muu työskentely jatkuu pääsääntöisesti etätyöskentelynä.

Tampereen yliopiston kirjaston poikkeusjärjestelyt jatkuvat edelleen. Lue lisää

Kulku kampuksille on mahdollista rakennusten pääsisäänkäyntien kautta, joissa infot sijaitsevat.

Tavaroita on mahdollista hakea sopimalla asiasta etukäteen sähköpostitse tai puhelimitse infojen kanssa. Löydät infojen yhteystiedot intrasta.

Tarvittavat etätyövälineet voi noutaa sopimalla asiasta etukäteen IT-helpdeskin kanssa. IT-asiakaspalvelun yhteystiedot ja aukioloajat ovat intrassa

Tavarat ja kuriirilähetykset vastaanotetaan kampuksilla keskitetysti. Kaikista saapuneista tavara- ja kuriirilähetyksistä ilmoitetaan vastaanottajalle ja sovitaan, kuinka lähetyksen kanssa toimitaan. Kampusten välinen posti ja muut kuljetukset hoidetaan normaalisti. Myös kaikki kirjeposti lajitellaan ja jaetaan normaalisti. Tarvittaessa palveluyksiköiden kanssa sovitaan erikseen postien käsittelystä ottamalla yhteys kiinteistön infoon.

Kampusten tiloissa olevat pakettiautomaatit on suljettu.

Ajantasainen tieto ja ohjeistus päivittyy intranetiin.

Kaikkien toimenpiteiden tarkoituksena on minimoida koronavirustartunnat.

Koronatilannetta koskevat kysymykset: korona [at] tuni.fi

Aiheeseen liittyvät uutiset näkyvät sivun alalaidan listauksessa.

Koronatilanteesta tiedotetaan korkeakouluyhteisölle jatkuvasti päivittyvällä uutisella intran etusivulla

Valintakokeet

  • Julkaistu 29.5.: TAMKin AMK-valintakokeet järjestetään kaksivaiheisena kesäkuussa, valintakokeisiin kampuksella on varattu kolme päivää juhannuksen jälkeen. Lue lisää
     
  • Julkaistu 7.5.: Ammattikorkeakoulujen digitaalisen AMK-valintakokeen päivämäärä vahvistettu. Lue lisää
     
  • Julkaistu 30.4.: Yliopistot ovat päättäneet kevään opiskelijavalintojen muutoksista. Lue lisää
  • Julkaistu 30.4.: Ammattikorkeakoulujen valintakoe järjestetään kaksivaiheisena. Lue lisää
  • Julkaistu 28.4.: Tietoa Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun valintakokeiden järjestelyistä tulossa 30.4. Lue lisää
     
  • Julkaistu 9.4.: Yliopistojen kevään valintakokeet muuttuvat – perinteiset kokeet korvataan vaihtoehtoisilla valintatavoilla. Lue lisää

  • Julkaistu 9.4.: Ammattikorkeakoulujen valintakoe järjestetään etäkokeena. Lue lisää


Kirjastojen käyttäjille

Opiskelijalle

Opettajalle

Tutkijalle

Henkilöstölle

Matkustaminen

Kaiken liikkuvuuden osalta suhtautumisemme on edelleen pidättyväinen. Kaikki matkustamiseen liittyvät päätökset tehdään matkustusohjeen mukaisesti.

Yhteystiedot henkilökunnalle:

  • Tampereen yliopiston matkatiimi matkatiimi.tau [at] tuni.fi
  • TAMKin matkatiimi matkat.tamk [at] tuni.fi

Opiskelijavaihto

Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu eivät lähetä opiskelijoita opiskelemaan tai harjoittelemaan ulkomaille syyslukukaudella 2020. Korkeakoulut eivät myöskään vastaanota ulkomaisia vaihto-opiskelijoita tai harjoittelijoita syksyllä. Päätös koskee kaikkia ulkomaanjaksoja, pois lukien yhteis- tai kaksoistutkintoa suorittavien ulkomaanjaksot ja lyhyet opiskelujaksot ulkomailla (esim. intensiivikurssit). 

Korkeakoulujen kv-liikkuvuudesta vastaavat palvelut ovat henkilökohtaisesti yhteydessä niihin opiskelijoihin, joita päätös suoraan koskee.

Yhteystiedot:

  • Tampereen yliopisto: mobility.tau [at] tuni.fi
  • Tampereen ammattikorkeakoulu: outgoing.tamk [at] tuni.fi

Tapahtumat

Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun tilat pidetään toistaiseksi pääsääntöisesti suljettuina.

Vierailijoille

Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun tilat pidetään toistaiseksi pääsääntöisesti suljettuina.

Muita ohjeita

THL:n ohjeita:

Elinkeinoelämän keskusliiton uutinen:

Kela:

Työterveyslaitos:

Uutiset