Hyppää pääsisältöön

Ain laulain työtäs tee: tiimioppimisen kehittämistä ammattilaiskuoroissa

Julkaistu 6.10.2022
Tampereen ammattikorkeakoulu
Markus Yli-Jokipii johtaa EPCC:tä ja Tampere Cappellaa yhteisharjoituksissa.
Viron filharmoninen kamarikuoro ja Tampere Cappella harjoittelevat Markus Yli-Jokipiin johdolla TAMK Musiikin kauniissa miljöössä Satamakadun salissa.
Mitä saadaan aikaan, kun laitetaan yhteen kolmisenkymmentä laulajaa Suomenlahden molemmilta puolilta pohtimaan työn tekemistä – siis kuorolaulamista? Ainakin kaunista musiikkia ja hyviä oivalluksia.

Tampereen ammattikorkeakoulun Kuoroakatemia on ammattilaiskuorolaulun kehittämishanke, jossa tutkitaan virolaisten ja suomalaisten taiteentekijöiden työyhteisöjä tiimioppimisen näkökulmasta. Hankkeen avulla myös parannetaan kuorolaulun ammattilaistoiminnan edellytyksiä matkalla kohti kansainvälistä huipputasoa alan terävimmän kärjen ohjauksessa. Taiteellisina kumppaneina ovat mukana Viron filharmoninen kamarikuoro (EPCC) ja kamarikuoro Tampere Cappella.

Kuoroakatemiatoiminnan keskeinen tavoite on selvittää, miten kuoroyhteisö parhaiten kehittyy tiiminä huipputasolle.

– TAMK on tunnettu tiimipedagogiikan huippuosaajana, kertoo Timo Nevalainen, hankkeessa alan asiantuntijana toimiva TAMKin liiketoiminnan lehtori.

Koronan aiheuttamat kokoontumisrajoitukset siirsivät hankkeen työpajoja ja toimintaa käytännössä vuodella. Suunnittelutyön lisäksi viime lukukaudella päästiin tekemään yksi tutustumismatka Tallinnaan. Viimein 24.9.2022 EPCC:n laulajia, konserttimestari ja yhteistyösuhdevastaava vierailivat tiiviin työpajapäivän merkeissä Tampereella. Timo Nevalainen työskenteli kuorojen kanssa. Kuoroja johtivat TAMKin kuoronjohdon lehtori ja Tampere Cappellan taiteellinen johtaja Markus Yli-Jokipii sekä EPCC:n konserttimestari Lodewijk van der Ree.

Yhtymäkohtia ja tärkeitä oppeja työpajapäivästä

Päivän aikana TAMK Musiikin Satamakadun salissa yhteisen konserttiohjelmiston harjoittamisen lisäksi keskusteltiin taiteellisen työn tekemisen prosessista, palautteen antamisesta ja saamisesta tiiviissä työyhteisössä, luottamuksen rakentamisesta, konflikteista ja sitoutumisesta. Lisäksi vaihdettiin ajatuksia tuotannollisesta ja hallinnollisesta näkökulmasta sekä suunniteltiin tulevia hankkeen toimenpiteitä.

– Yhtymäkohtia ja samoja haasteita toiminnassa on lahden molemmin puolin, mutta myös ideoita ja kehittämisvinkkejä saivat kummatkin projektikumppanit, sanoo Markus Yli-Jokipii.

EPCC:n Lodewijk van der Ree kiittelee työskentelyä Tampere Cappellan kanssa:

– Se on erinomainen kamarikuoro, motivoitunut tekemään musiikkia yhdessä hurmaavalla äänimaailmalla. Yhteiset työpajamme olivat arvokkaita oppitunteja myös meille EPCC:ssä, eikä vähiten Timo Nevalaisen tarjoamien tärkeiden tiimityö- ja johtajuusnäkökulmien vuoksi. Viikonloppu Tampereella oli inspiroiva.

Viron filharmonisen kamarikuoron laulajista valitut laulajavalmentajat työskentelevät Tampere Cappellan laulajien kanssa työpajoissa esityskauden 2022–2023 aikana. Hanke huipentuu toukokuussa 2023 järjestettävään tapahtumaan, johon kuuluu tiimioppiseen ja taiteelliseen kehittymiseen liittyvä seminaari sekä Viron Filharmonisen kamarikuoron ja Tampere Cappellan yhteiskonsertti Tampereella.

Kuoroakatemia sai Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston Kärkihankerahoituksen keväällä 2021. Hanketta hallinnoi Tampereen ammattikorkeakoulu.


Teksti: Susanna Ihanus ja Emmi Rämö
Kuva: Susanna Ihanus