Hyppää pääsisältöön

​ABB Oy lahjoittaa Tampereen yliopistolle 270 000 euroa

Julkaistu 27.4.2022
Tampereen yliopisto
Kuvituskuva, kolme henkilöä keskustelee.
Yhteiskunnan digitalisaation edetessä yliopistojen tuottamia vahvoja osaajia tarvitaan monenlaisiin tehtäviin. Etenkin laadukkaan ohjelmistokehityksen jatkumon varmistaminen on ABB:llä avainasemassa.
Suomen ABB lahjoittaa yhteensä 1 000 000 euroa neljälle suomalaiselle yliopistolle. Yliopistoissa lahjoitus kohdennetaan pääasiassa tekniikan koulutusaloille. Lahjoituskokonaisuudella ABB osallistuu yliopistojen varainhankintakampanjaan, jonka perusteella valtio pääomittaa yliopistoja 67 miljoonalla eurolla.

Haluamme lahjoituksellamme olla tukemassa maailmanluokan tutkimusta ja tuotekehitystä sekä koulutuksen kehittämistä Suomessa, ABB Drivesin teknologiajohtaja Matti Kauhanen sanoo.

ABB on Suomen suurimpia investoijia tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Se on tehnyt pitkään strategista yhteistyötä yliopistojen kanssa.

Tampereen yliopiston provosti Jarmo Takalan mukaan ABB:n ja Tampereen yliopiston yhteistyö ollut pitkäjänteistä ja aktiivista. Yhteinen missio on rakentaa kestävää maailmaa ja edistää vihreää siirtymää.

Energiamurros avaa monia uusia mahdollisuuksia kansainväliselle yhteistyölle, joka tukee kestävää kehitystä ja luo huippuosaamista Suomeen, Takala toteaa osoittaen yhteistyökumppanille lämpimän kiitoksen tärkeästä 270 000 euron lahjoituksesta Tampereen yliopiston tutkimukselle ja koulutukselle.

Huipputeknologioidemme kehitys perustuu tiiviiseen yhteistyöhön yliopistojen ja eri oppilaitosten kanssa sekä jatkuvan oppimisen kulttuuriin. Maailma on vahvassa murroksessa, ja on tärkeää huolehtia osaamisen kehittämisestä. Laadukas tutkimus ja tulevaisuuden huippuosaajat tukevat Suomen kilpailukykyä jatkossakin, Suomen ABB:n toimitusjohtaja Pekka Tiitinen sanoo.

Suomalaisyliopistojen vastinrahallinen varainhankintakampanja jatkuu kesäkuun loppuun saakka. Jokainen kampanjan aikana lahjoitettu euro voi tuottaa vastinrahaa yliopistolle jopa 2,5 euroa.

Lue ABB:n tiedote

Lue lisää valtion vastinrahakampanjasta

Liity lahjoittajiin