Hyppää pääsisältöön

10.12. Mari Mörö: Kukkanuottasilla

Julkaistu 10.12.2020
Tampereen korkeakouluyhteisö
Mari Mörö: Kukkanuottasilla
Kuva: Teos Kirjailija & teos: Mari Mörö: Kukkanuottasilla ISBN: 9789518518573 Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Teos
Kirjaston virtuaalisen joulukalenterin luukku 10. Maa on mustaa ja märkää. Joulukuun hämärässä ei päivälläkään erota kuin puutarhan suurimmat pensaat. Puutarhapuuhailut tuntuvat kaukaiselta muistolta. Silloin voi viihdyttää itseään Mari Mörön puutarhapakinoilla ja kirjailijan ottamilla valokuvilla.

Mari Mörö on palkittu kaunokirjailija mutta hän on tunnettu myös puutarhastaan Mörönperästä, joka sijaitsee jossain Mikkelin seudulla. Siellä vierailijoillekin laitetaan harava tai kuokka käteen. Muutama multasäkki ei riitä mihinkään vaan tokihan hänellä on oma multatehdas. Siellä ruokamultaa valmistuu kompostin antimista, hevosen lannasta ja edellisvuosien puunlehdistä.

”Pelasta pörriäinen” hoettiin viime kesänä televisiossa. Mari Mörö on pakinoidensa perusteella tehnyt oman osuutensa. Hänen tontillaan ei nurmikonhoito ole se juttu, vaan pionit, unikot, akileijat, sormustinkukat ja leijonankidat monenvärisinä ja -muotoisina elävät sopusoinnussa syötävien kasvien kanssa.

”Hyvää päivää litulaukka! Ja onnea teillekin voikukka, savikka, pihasaunio, kirjopillike, vuohenputki ja niittyhumala. Vaikka sitä olisi kuinka puhki, piha ja rapunpieli kasvavat ruokaa aivan itsestään. Eikö tämä ole onnea, mitä?”

Kotimaan lisäksi Mari Mörö vie lukijansa Lontoon Chelsean Flower Show -näyttelyyn (https://www.rhs.org.uk/shows-events/rhs-chelsea-flower-show ), missä hän on tietenkin vakituinen kävijä. Savolaisella supliikilla hän lyöttäytyy samppanjaa siemailevan piknikseurueen jatkoksi. Yhteinen puheenaihe voi olla vaikkapa, auttaako kamferintipat kukkia säilymään maljakossa tuoreina pitempään.

Vielä kauemmaksikin pääsemme, sillä Mörö pestautuu talvella vapaaehtoistyöntekijäksi Vancouverin saarelle Kanadan länsirannikolle kuuluisan, edesmenneen Veronica Milnerin (https://milnergardens.viu.ca/milner-story) puutarhaan. Vancouverissa leudon ilmaston ansiosta puutarhaa voi hoitaa läpi vuoden. Sehän on onnenomiaan todelliselle multasormelle!

Ja eipä aikaakaan kun pääsee jo selaamaan siemenkatalogeja ja tilaamaan ensi kesän siemeniä.

Teksti: Eija Poteri, tietoasiantuntija.

Tästä linkistä pääset lukemaan kaikki joulukalenterin lukuvinkit kirjaston verkkosivuilta