x !
Arkistoitu opetussuunnitelma 2017–2019
Selaamasi opetussuunnitelma ei ole enää voimassa. Tarkista tiedot voimassa olevasta opetussuunnitelmasta.
Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma

Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma tarjoaa akateemisia valmiuksia sekä teoreettisesti ja metodisesti innovatiivisia näkökulmia politiikan moninaisten ja muuttuvien ulottuvuuksien tutkimiseen. Ohjelmassa poliittista toimintaa lähestytään laaja-alaisesti aina perinteisistä instituutioista uudempiin kansalaisten osallistumismuotoihin. Se kattaa eri tasot alueellisesta ja kansallisesta eurooppalaiseen ja laajempaan kansainväliseen tasoon. Ohjelma rohkaisee kriittiseen ajatteluun ja sitä kautta poliittisen toiminnan tarkoitusten ja tavoitteiden pohdintaan. Tutkinto-ohjelmassa opit erilaisia akateemisia työelämätaitoja, jotka liittyvät esimerkiksi tiedonhankintaan, ongelmien tunnistamiseen ja niistä raportoimiseen. Tutkinto-ohjelmassa kansainvälisyys voi toteutua esimerkiksi ulkomailla suoritetun työharjoittelun ja vaihto-opintojakson aikana.

Ohjelman suorittaneet ovat kilpailukykyisiä ja kysyttyjä asiantuntijoita kunnallis- ja valtionhallinnon lisäksi kansalaisjärjestöissä, mediassa, Euroopan unionin ja kansainvälisten organisaatioiden tehtävissä sekä yritysten palveluksessa. Kaikkiaan ohjelma tarjoaa vankan politiikkatieteellisen ytimen, jota laajennetaan yksikön muiden tutkinto-ohjelmien tarjoamilla opinnoilla ja muulla opetustarjonnalla vastamaan aikamme moninaisiin haasteisiin.

Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelmassa suoritetaan ensin kandidaatin tutkinto laaja-alaisessa kandidaattiohjelmassa. Maisteriopinnoissa tutkinto-ohjelma eriytyy valtio-opin ja kansainvälisen politiikan opintosuunniksi. Opiskelijat suuntautuvat haluamaansa maisteriopintosuuntaan kandidaattiohjelmassa tekemiensä valintojen mukaisesti.

Osaamistavoitteet

Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelman suoritettuaan 

  • opiskelija osaa esittää maailmaa koskevia poliittisia kysymyksiä ja osaa hahmottaa itsensä maailman rakentajaksi ja muuttajaksi;
  • opiskelija osaa kriittisesti arvioida muuttuvia yhteiskunnallisen toiminnan alueita ja tehtäviä sekä osaa analysoida erilaisten toimijoiden tavoitteita; ja
  • opiskelija osaa kerätä ja analysoida laajoja tietomääriä, tuottaa ja soveltaa tieteellistä ja käytännöllistä tietoa kirjallisesti ja suullisesti, itsenäisesti ja yhteistyössä muiden kanssa.

Opintojen suunnittelu ja ohjaus

Jokainen tutkinto-ohjelmaan hyväksytyn opiskelijan tulee osallistua Orientoivat opinnot -opintojaksolle (2 op). Orientoivien opintojen suorittamisen jälkeen opiskelija ymmärtää, mitä opiskeleminen yliopistossa edellyttää. Hän tuntee oman tutkinto-ohjelmansa ja osaa suunnitella itsenäisesti ja vastuullisesti opintojaan. Opiskelija osaa hyödyntää opetusta ja ohjauspalveluja sekä ymmärtää oman työn merkityksen opinnoissa etenemisessä. 

Jokainen opiskelija tekee osana Orientoivia opintoja sähköisen henkilökohtaisen opintosuunnitelman (eHOPS), joka on opiskelijan oma opintojen suunnittelun väline. Opiskelijan tulee tarkistaa ja päivittää eHOPS:iaan opintojen kuluessa. eHOPS:n tekoon annetaan tukea.

Opinnoissa eteneminen

Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelmassa voi suorittaa seuraavat tutkinnot:

Yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinto (YTK)
Yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinto (YTM)

Jatkotutkintoina voidaan suorittaa yhteiskuntatieteiden sekä filosofian (lisensiaatin ja) tohtorin tutkinnot, joista on kerrottu tarkemmin yksikön jatkotutkinto-oppaassa.

Tutkintorakenne

Tampereen yliopiston perustutkintojen tutkintorakenne on kaksiportainen. Opiskelija suorittaa ensin laaja-alaisen yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinnon (180 op), jonka jälkeen suoritetaan yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinto (120 op) valtio-opin tai kansainvälisen politiikan opintosuunnassa.

Yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinto (180 op)

Politiikan tutkimuksen kandidaattiohjelma koostuu seuraavista kokonaisuuksista:

  • Opiskeluvalmiudet 5 op
  • Kieli- ja viestintäopinnot 15 op
  • Tieteentekemisen valmiudet 15 op
  • Perusopinnot 25 op
  • Maisteriopintosuuntaan suuntaavat aineopinnot 40 op (sis. kandidaattitutkielman)
  • Valinnaiset opinnot 80 op

Yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinto (120 op)

Politiikan tutkimuksen maisteriopinnot koostuvat seuraavista kokonaisuuksista:

  • Syventävät opinnot 80 op (sis. pro gradu -tutkielman)
  • Valinnaiset opinnot 40 op

Kandidaatintutkinnon opintopolut

Politiikan tutkimuksen kandidaattiohjelman opiskelija voi seurata opinnoissaan kansainvälisen politiikan ja valtio-opin opintopolkuja. Opintopolkujen kautta opiskelijat voivat suuntautua ko. maisteriopintosuuntaan. Opiskelija voi suorittaa kandidaattiohjelmassaan myös molempien maisteriopintosuuntien määrittämät opintopolut.

Suoritettu opintopolku näkyy todistuksessa suuntautumisalana. Jos opiskelija on suorittanut molemmat politiikan tutkimuksen opintopolut, määrittää hän suuntautumisalansa tutkintotodistushakemuksessaan.

Kandidaattiohjelman opintopolut sijoittuvat politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelman aineopintoihin. Aineopintoja edeltävät kaikille tutkinto-ohjelman opiskelijoille yhteiset perusopinnot, jotka koostuvat viidestä opintojaksosta. Politiikan tutkimuksen perusopinnot sisältävät sekä kansainvälisen politiikan että valtio-opin johdantokurssin.

Opintopolkujen sisällöt ja tutkinto-ohjelman osaamistavoitteet ovat luettavissa osoitteessa http://www.uta.fi/jkk.

Valinnaiset opinnot

Valinnaiset opinnot muodostavat noin puolet politiikan tutkimuksen kandidaattiohjelman tutkintorakenteesta. Valinnaisiin opintoihinsa opiskelija voi sisällyttää muun muassa oman tutkinto-ohjelman opintoja, muiden johtamiskorkeakoulun tutkinto-ohjelmien opintoja, kieliopintoja sekä muiden Tampereen yliopiston yksiköiden tarjoamaa opetusta. Opiskelijat voivat suorittaa opintojaan myös muissa kotimaisissa tai ulkomaisissa yliopistoissa.

Valitsemalla opintoja esimerkiksi hallintotieteiden ja/tai kauppatieteiden tutkinto-ohjelmista sekä opiskelemalla tutkinto-ohjelmien rajat ylittäviä johtamiskorkeakoulun yhteisiä teemakokonaisuuksia opiskelija voi syventyä häntä kiinnostaviin ja itselleen sopiviin painopistealueisiin.

Maisterintutkinnon opintosuunnat

Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelman maisteriopinnot on mahdollista suorittaa joko kansainvälisen politiikan tai valtio-opin maisteriopintosuunnassa.

Opinnot tulee suorittaa ko. opintosuunnan vaatimusten mukaisesti. Opintosuunta merkitään tutkintotodistukseen.

Työelämäyhteydet

Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma tarjoaa sekä akateemisia että käytännöllisiä valmiuksia johtamiseen ja hallinnointiin niin kansainvälisen kuin kansallisenkin toimintaympäristön eri tasoilla ja sektoreilla. Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelman opettajilla on monipuoliset yhteydet oman alansa käytännön toimijoihin. Yhteyksiä käytetään sekä opintojen suunnittelussa että yksittäisten kurssien toteutuksessa. Tutkimusprojektit välittävät uusinta tietoa opetuksen kehittämiseen ja sisältöihin. Lisäksi hyödynnetään erilaisia selvityksiä valmistuneiden sijoittumisesta työelämään ja työelämäpalveluja.

Työelämävalmiuksia ja asiantuntijuuteen kasvamista edistetään tarjoamalla opiskelijoille mahdollisuus tutkinto-ohjelman syventäviin opintoihin kuuluvaan vapaaehtoiseen harjoittelujaksoon. Työharjoittelun tavoitteena on perehdyttää harjoittelija monipuolisesti tulevan työskentelyalansa tavanomaisiin ongelmiin ja työtehtäviin ja kehittää valmiutta tietojen ja taitojen soveltamiseen käytännön ratkaisuissa sekä perehdyttää harjoittelupaikan organisaatioon, sen toimintaan ja toimintaa ohjaaviin periaatteisiin.

Kansainvälisen politiikan tarjoama koulutus valmentaa soveltamaan kansainvälisen politiikan ja kansainvälisten kysymysten asiantuntemusta erityisesti hallinnon, järjestöelämän ja tiedotusalan kansainvälisissä tehtävissä sekä kansainvälisten asioiden suunnittelu-, koulutus-, kehittämis- ja tutkimustehtävissä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Valtio-opin maisterit ovat työllistyneet kunnallis- ja valtionhallinnon lisäksi kansalaisjärjestöjen, Euroopan unionin ja kansainvälisten organisaatioiden, median sekä kotimaisten ja kansainvälisten yritysten palvelukseen.

Kansainvälisyys opinnoissa

Tampereen yliopisto on strategiassaan sitoutunut edistämään yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa, oman maan ja maailman kansalaisten hyvinvointia, kulttuurien vuorovaikutusta jakestävää kehitystä.

Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen opiskelijat opiskelevat kansainvälisesti orientoituneessa akateemisessa ympäristössä. Politiikan tutkimuksen opiskelijoilla on näin erinomaiset mahdollisuudet kansainvälistymiseen opintojensa ohella.

Runsaan englanninkielisen sekä kansainvälisiin teemoihin suuntautuvan opetustarjonnan lisäksi opiskelijat voivat hankkia kansainvälistä osaamista esimerkiksi osallistumalla opiskelijavaihtoon ja harjoitteluun ulkomailla sekä ryhtymällä ulkomaisten opiskelijoiden tuutoriksi. Kansainvälisyyttä tukevat opinnot kootaan tiedekunnan ohjeen mukaan erilliseksi kokonaisuudeksi, joka merkitään tutkintotodistukseen.

Johtamiskorkeakoulu