Opinto-opas 2005-2006

Oppivat ja älykkäät järjestelmät

Opintokokonaisuuden tyyppi

Aineopinnot

Yhteyshenkilöt

Ari Visa, Alpo Värri

Oppivilla ja älykkäillä menetelmillä tarkoitetaan pääsääntöisesti menetelmiä, joiden avulla voidaan suorittaa tietynlaista älykkyyttä vaativia tehtäviä kuten hahmontunnistus (luokittelu), ennustaminen ja erilaisten signaalien analysointi. Tällaisia ominaisuuksia tarvitaan esimerkiksi itsenäisesti toimivissa koneissa ja laitteissa. Neurolaskenta ja sumea logiikka ovat kaksi tunnettua esimerkkiä oppivista ja älykkäistä menetelmistä. Yksi keskeinen oppivien ja älykkäiden menetelmien käyttöalue on signaalinkäsittely ja sen sovellutukset. Oppivien ja älykkäiden järjestelmien sivuaine antaa opiskelijalle perustiedot oppivista ja älykkäistä menetelmistä sekä kyvyn soveltaa niitä erityisesti signaalinkäsittelyn sovellutuksissa. Täydentävillä kursseilla sivuaineen painotusta voidaan suunnata joko teoreettisempaan tai soveltavampaan suuntaan.

Tavoitteet

- Tavoitteena on antaa opiskelijalle perustiedot oppivista ja älykkäistä menetelmistä.
- Toisena tavoitteena on antaa opiskelijalle kyky soveltaa menetelmiä erityisesti signaalinkäsittelyn sovellutuksissa.

Tutkinnot, joihin opintokokonaisuus voidaan sisällyttää

Tutkinto
Sähkötekniikan koulutusohjelma - Diplomi-insinöörin tutkinto
Tietoliikenne-elektroniikan koulutusohjelma - Diplomi-insinöörin tutkinto
Tietoliikenne-elektroniikan koulutusohjelma - Tekniikan kandidaatin tutkinto
Tietotekniikan koulutusohjelma - Diplomi-insinöörin tutkinto
Tietotekniikan koulutusohjelma - Tekniikan kandidaatin tutkinto

Esitietovaatimukset

Opintojakso Opintopisteet P/S
OHJ-1100 Ohjelmointi I 4 op Suositeltava
SGN-1200 Signaalinkäsittelyn menetelmät 4 op Pakollinen

Jatkomahdollisuudet

Opintokokonaisuus Opintopisteet
Mittausinformaatiotekniikka 30 op
Systeemiteoria 30 op

Sisältö

Pakolliset opintojaksot

Opintojakso Opintopisteet
ACI-41050 Sumea laskenta 4 op
SGN-1250 Signaalinkäsittelyn sovellukset 4 op
SGN-2500 Johdatus hahmontunnistukseen 4 op
SGN-2556 Pattern Recognition 5 op
SGN-2806 Neural Computation 5 op
Yhteensä 22 op

Täydentävät opintojaksot

Listasta täydennetään opintokokonaisuuden laajuuteen

Opintojakso Opintopisteet
ACI-41030 Neuro- sumeat järjestelmät 5 op
ACI-41070 Oppiva ja älykäs säätö 5 op
OHJ-1150 Ohjelmointi II 5 op
OHJ-2550 Tekoäly 6 op
OHJ-4200 Laitteistonläheinen ohjelmointi 4 op
SGN-2010 Digitaalinen lineaarinen suodatus I 5 op
SGN-2016 Digital Linear Filtering I 5 op
SGN-2206 Adaptive Signal Processing 5 op
SGN-2606 Statistical Signal Processing 5 op
SGN-2706 Nonlinear Signal Processing 5 op
SGN-3010 Digitaalinen kuvankäsittely I 5 op
SGN-4106 Speech Recognition 5 op
SGN-4500 Puheentunnistuksen työkurssi 5 op
SGN-5306 Knowledge Mining 3 op
TKT-1110 Mikroprosessorit 5 op
TKT-1200 Digitaalisuunnittelu I 4 op
TKT-2200 Johdatus digitaalisten järjestelmien suunnitteluun 4 op
TKT-2400 Järjestelmien suunnittelu I 5 op
TKT-3500 Mikrokontrollerijärjestelmät 5 op
TKT-3540 Sulautetut reaaliaikajärjestelmät 5 op
Yhteensä 96 op

Lisätiedot

Oppivilla ja älykkäillä menetelmillä tarkoitetaan pääsääntöisesti menetelmiä, joiden avulla voidaan suorittaa tietynlaista älykkyyttä vaativia tehtäviä kuten hahmontunnistus (luokittelu), ennustaminen ja erilaisten signaalien analysointi. Tällaisia ominaisuuksia tarvitaan esimerkiksi itsenäisesti toimivissa koneissa ja laitteissa. Neurolaskenta ja sumea logiikka ovat kaksi tunnettua esimerkkiä oppivista ja älykkäistä menetelmistä. Yksi keskeinen oppivien ja älykkäiden menetelmien käyttöalue on signaalinkäsittely ja sen sovellutukset.

Viimeksi muokattu 18.04.2005
MuokkaajaAlpo Värri