Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan verkkojulkaisu
Tiina Heikkilä
null
Nostalginen teloituskomppania vuodelta 1918
Suomen rahapaja julkaisi juhlarahan satavuotiaan Suomen itsenäisyyden kunniaksi.
”Tilaa upea juhlaraha! Nostalginen Itsenäisyyden vuosikymmenet 1917-1939 -juhlaraha avaa hienon, Suomen itsenäisyyden tarinan saavutusten ja voitettujen vaikeuksien kautta kertovan rahasarjan”, sanoo markkinointiteksti. Raha juhlistaa kansakunnan selviämistä vuodesta 1918.
Rahaa koristaa kuva teloituksesta. Toinen puoli kuvaa vuonna 1938 valmistunutta Helsingin Olympiastadionia. Teloituskuvan on tulkittu esittävän punaisten teloitusta.
75% sodan 38 000 uhrista oli punaisia. Kolmannes heistä kuoli taisteluissa. Kolmannes teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä, ja kolmannes kuoli leireillä.
Raha kertoo Rahapajan mukaan ”kansalaisia koetelleesta sisällisodasta”.
Historian professori Pertti Haapalan mielestä Rahapajan maku ja historiantaju on pettänyt.
– Mitään asioita ei pidä peitellä, mutta jos tarkoitus on muistaa ja kunnioittaa saavutuksia, niin teema ei toimi, sanoo Haapala.
Suopea tulkinta rahan teemasta olisi, että se on kaunistelematon ja rehellinen kuva itsenäistymisen ajan verisyydestä. Haapala ei tulkitsisi rahaa näin.
– Kaikki kokevat sisällissodan jollain tavalla. Ampumiskuva on naiivi muistutus sodan verisyydestä. Oli sitten ampujana tai ammuttavana, niin kuvaan ei voi samaistua, ei edes uhri. Tulisiko mieleen muistella talvisodan uhrauksia ruumiskasalla?
Rahan teloituskuva on luultavasti lavastettu kuvatietojen perusteella, kertoo Työväen Arkisto. Alkuperäiskuvan tarkoitus on esittää punaisten teloitusta
Tammisaaren lähellä. Teloituskuvia lavastettiin paljon sisällissodan aikana ja jälkeen.
Vuoden 1918 sodan nimestä käydään yhä keskustelua. Rahan markkinointitekstissä vuoden 1918 sotaa nimitetään sisällissodaksi, mutta rahassa lukee kansalaissota ja vuosiluvut 1917 ja 1939. Sisällissota on neutralisoitunut käsitteenä, ja tutkijat käyttävät sitä yleisesti. Vapaussota ja kansalaissota ovat yhä poliittisesti latautuneita.
Mitä valtaa tutkijalla on, ja miksi hänellä sitä on? Miten tutkija voi tunnistaa valtansa ja hahmottaa sekä käyttää sitä? Minkälaisia ongelmia neutraaliuden paine voi aiheuttaa tutkijalle?
Jos tutkija vaan tutkii, eikä ota kantaa kohteensa puolesta julkisuudessa, eikä käytä tekemäänsä tutkimusta tutkimansa yhteisön äänen vahvistamiseksi, onko se vaan hyväksikäyttöä?
Millä tavalla tutkimus voi traumatisoida ja uudelleen traumatisoida yhteisöjä?
Mitä traumatisoitumisesta tutkimuksen piirissä ajatellaan, ja miten se huomioidaan tutkimuseettisissä käytännöissä?
Marchant Aedo kuvasi puheessaan väkevästi ristiriitaa tutkijoiden ja aktivistien sekä tutkijoiden ja heidän tutkimiensa ihmisyhteisöjen välillä.
Kun tutkija tutkii ihmisyhteisöjä tai tekee niiden kanssa yhteistyötä, olivat yhteisöt pakolaisten yhteisöjä, alkuperäiskansoja, vähemmistöjä tai mitä hyvänsä aktivistiryhmiä, yhteisöjen näkyvyys ja olemassaolo on avuksi tutkimukselle, ja usein tutkimuksen ehto. Yhteisöt usein myös nostavat asiat keskusteluun, ja tutkija kehittää sitten niistä tutkimuskysymyksiä. Tutkimus valmistuu usein aktivistien tai heidän edustamiensa yhteisöjen näkökulmasta liian myöhään, ja sen kieli ja tyyli on vaikea ymmärtää ilman akateemista taustaa, Marchant Aedo kritisoi, vaikka hän arvostaa paljon tutkijoiden tekemää työtä, ja hyödyntää sitä myös omissa töissään ja aktivismissaan.
– Aktivistit sammuttavat tulipaloja, joita tutkijat tutkivat, ja siitä syntyy epätasapainoa, Marchant Aedo sanoo.
Javiera Marchant Aedo keskustelee Alustan podcastissa tutkijoiden ja aktivistien yhteistyön ristiriidoista, valta-asetelmista ja tutkijoiden ja tutkittujen yhteisöjen suhteesta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta Alustan podcastissa väitöskirjatutkija Riikka Eran ja tutkijatohtori Saara Särmän kanssa.
Aktivistien työ voi hyödyttää tutkijoiden uraa ilman, että aktivistit hyötyvät tutkijoiden työstä. Samoin on tutkittujen yhteisöjen ja ihmisryhmien kohdalla: esimerkiksi pakolaisia voidaan tutkia eri näkökulmista ilman, että heidän asemansa paranee merkittävästi.
Esimerkiksi Riikka Era hyötyy pakolaislasten tuottamasta datasta väitöskirjassaan, ja hän kokee siinä usemmankin eettisen haasteen.
– Vastineeksi pystyin tarjoamaan lapsille vain hauskoja askartelu- ja pelihetkiä. Se, mitä mä pystyin antamaan takaisin, ei ollut mitään kauhean suurta, Era sanoo.
Era on nähnyt paljon vaivaa, jotta hänen tutkimillaan ihmisisryhmillä olisi pääsy tutkimuksen tuloksiin, vaikka se ei ole pakollista ja vaivannäöstä ei erityisesti palkita.
– Tein tutkimustiedotteet ja muun tutkimusviestinnän, kuten nettisivut, ennen kenttätyöjakson alkua mahdollisimman saavutettaviksi eri kieliversioiden ja kuvittamisen avulla, Era sanoo.
Tutkimus voi myös aktivoida traumoja, joita niin sanotut tutkimuskohteet ovat kokeneet, vaikka tutkimuksesta olisi hyötyä myös kohteelle.
Metodologiset kysymykset ja opinnot voivat vaihdella kentän mukaan. Ohjaajan tietämys ja sattuma vaikuttavat siihen, miten hyvin opiskelija ja myöhemmin tutkija on kartalla esimerkiksi tutkimuksen traumatisoivista vaikutuksista, ja esimerkiksi kansainvälisen politiikan opinnoissa haastattelumenetelmä ei ole yleinen, Saara Särmä kuvailee. Kansainvälisen politiikan tausta ja metodit ei automaattisesti tuota kummoistakaan traumatietoisuutta, vaikka kansainvälisen politiikan parista päädytään tutkimaan aiheita, joissa se olisi olennainen.
Tutkijalla voi olla valtaa enemmän kuin hän itse ajattelee, vaikka hän kokisi oman asemansa yliopistossa epävarmaksi ja rahoitus olisi katkolla. Valta pitää huomata ja sen käyttötavoissa voi käyttää mielikuvitusta, eikä institutionaalinen asema ole ainoa uskottavuuden määrittäjä. Luennon pitäminen London School of Economicsissa jännitti Saara Särmää ”enemmän kuin väitöstilaisuus”, koska hän mietti asemaansa akateemisena silpputyöläisenä Suomessa. Väliä oli kuitenkin sillä, että hän oli saanut arvostusta kansainvälisen politiikan feministitutkimuksen kentällä.
– Tämä osoitti, että institutionaalinen asema Suomessa ei määritä valtaani ja uskottavuuttani.
Kuitenkin, titteleillä on väliä ja tittelien voimaa voi ajatella myös mahdollisuutena. Tutkija itse ei välttämättä aina muista, että väitöskirjatutkijuus ja affiliaatio yliopistoon ovat asiantuntija-aseman merkkejä, joita voi hyödyntää omasta tutkimusaiheestaan julkisuudessa puhuessa.
