Nosto! Mitä yhteistä on lauluduetoilla ja vauvojen suutelemisella? Molemmat tempaukset viihdyttävät suurta yleisöä ja tekevät poliitikoista sen silmissä suosittuja.

Laura Parkkinen julkaisi alkukeväällä 2013 politiikasta.fi-sivustolla poliitikkojen julkisuuden hallintaa käsittelevän kolumnin Hugo Chavezin ja Silvio Berlusconin telepopulismi. Parkkinen tarkastelee tunnettujen poliitikkojen, kuten Hugo Chavezin ja Silvio Berlusconin tapoja valloittaa suuria yleisöjä käyttämällä niin sanottuja telepopulismin keinoja hyväkseen.

Telepopulismia menestyksekkäästi taitavat poliitikot osaavat viihdyttää yleisöään juuri oikealla tavalla. He tekevät sen esimerkiksi suutelemalla vauvoja, yhtymällä oikeassa kohtaa lauluesitykseen, puhumalla kadunmiehen kieltä, vetoamalla uskonnollisiin arvoihin ja kertomalla tarinoita.

Ylipäätään telepopulismi toimii niin, että poliitikko tekevät ja sanovat asioita, joita ihmiset haluavat nähdä ja kuulla – telepopulistit tekevät siis todellisuudesta fiktiota.

Parkkisen mukaan ilmiöön kannattaa myös kiinnittää Suomessa huomiota. Saman tyyppisiä vivahteita on hänen mukaansa havaittavissa myös esimerkiksi Timo Soinin julkisessa esiintymisessä.

Tämän kolumnin lisäksi Alusta! suosittelee muutenkin politiikasta.fi-sivustoa lämpimästi. Oivaltavien kolumnien lisäksi sivusto tarjoilee politiikasta kiinnostuneille erinomaisia artikkeleita ja kiinnostavia arvosteluja.