Nosto! Tampereen yliopiston sosiologian professori Harri Melin vieraili Ylen Ajantasa-ohjelmassa keskustelemassa meneillään olevista työmarkkinaneuvotteluista ja ammattiyhdistysliikkeen nykytilasta.

Melin katsoi, että työmarkkinaneuvotteluissa ollaan lähdetty liikkeelle suomalaiselle sopimuskulttuurille vieraalla tavalla ja asetettu poikkeuksellisen kovia linjauksia neuvottelujen lähtökohdiksi. Tätä Melinin mielestä selittää sekä Euroopan laajuisesti poikkeuksellinen taloustilanne, mutta myös puhdas halu käyttää tilannetta hyväksi osana työmarkkinapeliä.

Ammattiyhdistysliikkeiden nykytilaa Melin kritisoi siitä, etteivät ne ole pystyneet vastaamaan työelämän muutoksiin ja jalkautumaan työpaikoille niin, että liikkeiden tietämys vallitsevasta työelämän tilasta olisi ajan tasalla. Vaikka Suomi on edelleen ammatillisessa järjestäytymisessä kansainvälisesti vertaillen korkealla sijalla, jättävät nuoret yhä useammin liittymättä ammattiyhdistysliikkeeseen.

Harri Melinin haastattelu on ollut kuultavissa Yle Areenalla 11.3.2013 lähtien. Haastattelu alkaa kohdasta 6:12.