Hyppää pääsisältöön

JobTeaser-palvelu työnantajille Tampereen ammattikorkeakoulussa

Tampereen ammattikorkeakoulu

Kuvaus

Miksi tarjota harjoittelupaikkaa?

  • Saat alan viimeisintä tietoa ja uusia näkökulmia toimintanne kehittämiseen
  • Tarjoat opiskelijalle tärkeän mahdollisuuden oppia oman alan työkäytäntöjä ja hyviä työtapoja
  • Saat mahdollisuuden luoda hyvää ja vastuullista työnantajakuvaa sekä lisätä tunnettavuutta tulevien ammattilaisten keskuudessa
  • Pääset työnantajana tutustumaan alan tuleviin osaajiin. Lukuisat Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijat työllistyvät valmistuttuaan opiskeluajan harjoittelupaikkoihin.

Mitä harjoittelupaikan tarjoaminen vaatii?

  • Harjoittelua tarjotessa on hyvä pohtia, kuka organisaation sisällä toimisi harjoittelijan perehdyttäjänä ja ohjaajana harjoittelun ajan.
  • Opiskelija saa harjoittelusta pääsääntöisesti harjoittelijan palkkaa - harjoittelun palkasta on usein päätetty alakohtaisesti.
  • Harjoittelijan työtehtäviä on hyvä suunnitella etukäteen. Usein harjoittelijoilla on myös tutkinnon asettamia vaatimuksia harjoittelun sisällöstä.
  • Organisaatiossanne voitte pohtia, onko esimerkiksi suomen kielen täydellinen osaaminen ehdoton vaatimus, vai voisitteko ottaa harjoitteluun suomen kieltä harjoittelevan opiskelijan tai voiko harjoittelun tehdä englanniksi. On mahdollista tarjota harjoittelua myös osa-aikaisesti (3-4 päivää viikossa) (valitse tunniste JobTeaserissa: ’Osa-aikaisuus mahdollinen’)

 

Kenelle

Yrityksille ja organisaatioille, jotka haluavat rekrytoida uusia osaajia erilaisiin tarpeisiin ja rakentaa työnantajakuvaa opiskelijoiden keskuudessa.

 

Miten toimitaan

Avoimet harjoittelu-ja työpaikat JobTeaser-palvelussa

Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden harjoittelupaikat julkaistaan pääasiassa JobTeaser-palvelussa (poikkeuksena sosiaali- ja terveysalan harjoittelu, ks. alta), josta opiskelijat voivat itse hakea omilla hakuehdoillaan heille sopivia paikkoja. Tilin luominen ja avointen paikkojen julkaisu on täysin maksutonta.

Työnantajana tarjoamme sinulle kahta tilivaihtoehtoa, joista suosittelemme valitsemaan sen sopivamman jo ensi kertaa rekisteröityessä. Tileistä lisätietoa JobTeaserin esittely työnantajalle -videolla (ks. alta). Tilityypit:

Luo yritystili

Luo yritystili täältä. (avointen paikkojen julkaisu, työnantajan esittely, tapahtumat – valitse, jos haluatte enemmän näkyvyyttä opiskelijoiden keskuudessa potentiaalisena tulevaisuuden työnantajana.)

Luo rekrytoijan tili

Luo rekrytoijan tili täältä. (vain avointen paikkojen julkaisu.)


Suosittelemme tutustumaan ennen tilin luomista Tampereen ammattikorkeakoulun JobTeaser-palveluun ja sen käyttöön videoiden kautta:

JobTeaserin esittely työnantajalle: https://bit.ly/tamkjobteaser (3:01)

Näin käytät JobTeaseria työnantajana: https://bit.ly/tamk_jtyritystili (7:00)

Tampereen ammattikorkeakoululla on käytössä oma JobTeaser -alusta, joten avoimet työ- ja harjoittelumahdollisuudet on ilmoitettava Tampereen ammattikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston alustoille erikseen. 

Sosiaali- ja terveysalan harjoittelupaikat Jobiilissa

Poikkeuksena muista Tampereen ammattikorkeakoulun aloista, sosiaali- ja terveysalan harjoittelupaikat välitetään pääasiassa Jobiilissa. Jobiilista löydät lisätietoa täältä: www.jobiili.fi. Sosiaali- ja terveysalan kesätyöt ja opintojen ohessa tehtävät työt välitetään kuitenkin JobTeaser-palvelussa.

 

Ota yhteyttä

Autamme JobTeaserin käyttöön ja TAMKin harjoittelukäytäntöihin liittyvissä kysymyksissä ja ongelmissa TAMK Urapalveluissa: careerservices.tamk [at] tuni.fi (careerservices[dot]tamk[at]tuni[dot]fi)

Jos haluat tavoittaa Tampereen yliopiston opiskelijat ja vastavalmistuneet, ota yhteyttä urapalvelut.tau [at] tuni.fi (Tampereen yliopiston urapalveluihin)

Katso myös: JobTeaser-palvelu työnantajille Tampereen yliopistossa

 

Yhteyshenkilöt

Tutustu myös muihin yhteistyömuotoihin

Tampereen korkeakouluyhteisö tarjoaa yrityksille ja yhteisöille monipuolisia mahdollisuuksia kehittämis- ja tutkimus- ja innovaatioyhteistyöhön asiantuntijoidemme ja opiskelijoidemme kanssa.